Vapaa kieli, vapaa mieli

Tänä vuonna voimaan tulleen uuden lain myötä Latvia alkoi vaatia maassa asuvia Venäjän kansalaisia läpäisemään hyväksytysti latvian kielitestin. Testiin on ilmoittauduttava heinäkuun loppuun mennessä ja myöhästyneitä uhkaa karkotus. Myös kaikkien oppilaitosten opetuskieli on vaihdettava latviaksi. Virossa kehitys on samankaltaista: kaikkien koulujen opetuksen pitää muuttua vironkieliseksi asteittain vuoteen 2030 mennessä. Latvian ja Viron lakimuutokset ovat rajuja, mutta ne ovat myös pienten maiden ymmärrettäviä reaktioita Ukrainan kriisiin ja Putinin vaalimaan ajatukseen ”venäläisestä maailmasta”, jossa Venäjän velvollisuus on ”suojella” venäjänkielisiä kaikkialla maailmassa. Venäjänkielisiä on Latviassa kolmannes väestöstä, Virossa neljännes.

Ajatus ”venäläisestä maailmasta” ei ole uusi. Tsaari Aleksanteri II piti puheen Baltian kartanonomistajille Riiassa kesäkuussa 1867. Hän kehotti kartanonherroja tulemaan osaksi ”venäläistä perhettä” ja tekemään yhteistyötä hänen virkamiestensä kanssa, jotta hänen ”välttämättömät” ja ”hyödylliset” uudistuksensa saataisiin vietyä läpi. Baltian provinsseissa alkoi asteittainen venäläistäminen. Venäjästä tuli hallinnon virallinen kieli ja hallinto muutettiin venäläisen mallin mukaiseksi.  Venäjän hallinto ei pitänyt tarpeellisena viron tai latvian kielen tasavertaista asemaa venäjän kanssa. Professori Toivo Raunin mukaan hallintovirkailijat alkoivat pitää maiden omia kieliä pikemminkin ”murteina” kuin oikeina kielinä.

Samoihin aikoihin elänyt Venäjän slavofiilien puhemiehenä tunnettu Juri Samarin kirjoitti kirjassaan Venäjän rajamaat. Venäjän Baltian rannikko, että paljon väkirikkaammalla maalla oli luonnollinen oikeus määrätä pienempiä kansoja. Samarinin mukaan balttien oli jo korkea aika lopettaa väkinäinen erkaantuminen Venäjästä, sillä ne ovat Venäjän lähipiiriin kuuluvaa lännen rajamaata. Tästä syystä niiden kuuluisi tunnustaa täysin, ehdoitta ja kaiken aikaa, että ne ovat sidottuja Venäjän kohtaloon nyt ja tulevaisuudessa. Samarin edusti samanlaista ajattelutapaa kuin Suomen kenraalikuvernööri ja diktaattorin valtuudet saanut Nikolai Bobrikov.

Suomessa venäläistäminen ei onnistunut, mutta Viroa ja Latviaa toisen maailmansodan jälkeinen venäläistämisen aalto pyyhkäisi rajusti. Latviaan tuli Neuvostoaikana 700 000 maahanmuuttajaa, jotka olivat monin tavoin etuoikeutettuja kantaväestöön nähden. Venäläisiä valittiin virastojen johtotehtäviin, eikä enemmistö heistä halunnut opiskella latvian kieltä. Etnisten latvialaisten osuus väestöstä laski suurimmissa kaupungeissa alle puoleen. Maahanmuuttajien lapset kävivät venäjänkielisiä kouluja ja heidät luokiteltiin ”venäjänkielisiksi” äidinkielestä riippumatta. Venäjästä tuli julkishallinnon kieli ja käytännössä Latviassa ei enää pärjännyt osaamatta venäjää.  Kaikkia medioita ja kulttuurilehtiä sensuroitiin ja venäjän kieli nousi kaikessa viestinnässä etusijalle. Luotiin jopa kampanjoita lukutaidon edistämiseksi ikään kuin Latvia olisi ollut täysin lukutaidoton maa ennen Neuvostoliiton miehitystä.

Isojen kieliryhmien puhujia leimaa kaikkialla maailmassa kielitaidon puute. Britit ja ranskalaiset – eivätkä myöskään venäläiset – voi erityisesti kehuskella kielitaidollaan. Eurostatin vuoden 2016 tilastojen  mukaan Euroopan kielitaitoisimmat maat olivat Pohjoismaat, Alankomaat sekä Baltian maat. Yli 92 prosenttia näiden maiden väestöstä puhui muutakin kuin yhtä kieltä. Vielä kiinnostavampi on Eurostatin tilasto vuodelta 2018, jossa luetellaan maat, joissa koululaiset opiskelevat kahta tai useampaa vierasta kieltä. Norja, Luxemburg ja Ranska saivat täydet 100%. Seuraavina, 99 prosentin osuudella, olivat Romania, Suomi ja Tsekki.

Vapaan ajattelun perusta on vapaus käyttää omaa äidinkieltään. Kaikilla pitäisi olla oikeus puhua omaa äidinkieltään sekä haluamiaan vieraita kieliä ilman ulkopuolisten byrokraattien määräyksiä.